Valkeakoskellakin on tehty susihavaintoja ja petokeskustelu käy kiivaana. Läheisimmät hukat liikkuvat noin kilometrin päässä omista hevos- ja vuohilaitumistani. Pimenevässä illassa kuuntelen kaukaa kuuluvia koiran haukkuja ja kettujen ulvaisuja, koitan tunnistaa ulvonnasta onko kyseessä naapurin koira vai kenties susi.
Moni harraste- ja tuotantoeläimiä ulkona pitävä pohtii tosissaan mitä tehdä jos susi eksyy pihaan. Onko sudelle enää tilaa meidän metsissämme?
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa oli vuonna 2023 291-331 susiyksilöä. Vertailun vuoksi Ruotsissa (jossa siis kannanhoidollinen metsästys on käytössä) susia on noin 460 yksilöä, Italiassa arvioidaan olevan jopa 1500 sutta. Suomen susikanta on jakautunut kahteen populaatioon: Itä-Suomalaiseen ja Länsi-Suomalaiseen. Tutkimusten mukaan lähtökohtaisesti elivoimainen kanta olisi 1500 yksilöä, jos ulkopuolelta ei tule geenivirtaa. Luken selvityksen mukaan (Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 80/2022) Suomen ekologinen kantokyky susille on poronhoitoalueen ulkopuolella noin 1200 yksilöön. Kotimaan susikannan etu on se, että tänne kulkee susia rajojen yli, joten Suomen elinvoimaiset kannat olisivat vuoden 2022 selvityksen mukaan Länsi-Suomelle 353 sutta ja Itä-Suomelle 207 sutta. Nämä siis tutkimusten mukaan olisivat luonnon kantokyvyn rajoissa, ja täysimääräisinäkin ne olisivat vain 100 yksilöä enemmän kuin Ruotsin alueella. Miten sitten mahdollistaa ihmisten ja suden rinnakkaiselo?
Sudet ja muut suurpedot ovat vaarallisia ja aiheuttavat tänäkin päivänä aivan aitoja vahinkoja kotieläntiloilla sekä surua vaikkapa ajokoiransa menettäneille. Pelko on luonnollista ja osin aiheellistakin, mutta pelko ilman realismia ja keinoja tilanteen ymmärtämiseen ei vie meitä minnekään.
Petovahinkoja ja petohavaintoja uutisoidaan laajasti, mutta harvoin näkee tilastoa vaikkapa petovahinkojen määrästä suhteutettuna kotieläinten tai metsästyskoirien määrään – edes alueellisesti. On vaikea asettaa vaaraa oikeisiin, realistisiin mittasuhteisiin, kun tietoa on saatavana vain yksipuolisesti.
On myös aivan liian vähän tutkimustietoa riistaruokinnan, haaskakuvauksen sekä esim. koirasusien tai alueellisen kotieläinkasvatuksen vaikutuksesta suurpetojen ihmisten sietoon. Aidosti vaaraa aiheuttavat ja häiritsevästi käyttäytyvät suurpedot tulisi voida poistaa entistä joustavammin ja valtion tulisi tukea suurpetovahtien, susiaitojen sekä turvallisempien laidunnustapojen kehittämistä ja rakentamista. Nämä keinot olisivat huomattavasti tehokkaampia kuin nyt esitetty kannanhoidollinen metsästys, joka asettaa täysimittaisena toteutuessaan suden elinvoiman vaaraan.
Luonnossa, luonnon monimuotoisuudesta ja maapallon elinvoimassa on kysymys tasapainosta. Ilman ihmistä luonto hakeutuu omaan tasapainoonsa – kettujen ja pöllöjen kanta noudattelee sopuli- ja myyräkantoja, tikkoja on runsaasti kun puissa on paljon hyönteisiä. Ja suurpetoja – niitäkin on, kun on niille sopivaa ravintoa. Ihminen muokkaa luonnon tasapainoa levittäytymällä yhä laajemmalle alueelle. Riistaeläinten istutukset ja kantojen kasvu jota mm. riistaruokinta tukee, lisäävät suurpedoille edullista elintilaa. Kun ravintoa on tietyllä alueella paljon saatavilla, on luonnollista, että pedot myös siirtyvät alueelle. Jos samalla alueella sattuu olemaan huomattavasti helpompaa ravintoa saatavilla – kotieläimiä tai koiria – on täysin ymmärrettävää, että peto valitsee mieluummin helpon saaliin.
Meidän metsissämme on oltava myös tulevaisuudessa tilaa suurpedoille, myös elinvoimaiselle susikannalle.
Suurpedot kuuluvat suomen luontoon niinkuin hömötiaiset, saimaannorpat tai siilitkin.
Lisätietoja susista mm.:
https://www.utupub.fi/bitstream/10024/176284/1/Lahti_Juha_opinnayte.pdf
https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/552242/luke-luobio_80_2022.pdf
